Aamun ajatuksia herättäneiden avauksien jälkeen olin valmis pureutumaan kieltenopetuksen arkeen ja saamaan käyttökelpoisia ideoita jokapäiväiseen luokkahuonekäyttöön. Melko pian kuitenkin huomasimme, että ryhmä, jonka olin ennakkoon valinnut, koostui lähinnä luentomaisesta esityksestä, jota kylläkin sai kommentoida, mikäli se herätti ajatuksia. Valitettavan suurelta osalta esitys pysytteli teoriatasolla ja koostui erilaisten tutkimustulosten esittelystä, ja varsinaista linkkiä kieltenopetuksen arkeen sai etsiä melko tiheällä kammalla. Teoria on toki tärkeää, mutta luulenpa muutaman muunkin olleen hakemassa käytännön vinkkejä, neuvoja, sovelluksia, toteuttamistapoja, ei ainoastaan teoriaa siitä, mihin tulisi pyrkiä.
Seuraavassa hieman seminaarin sisällöstä:
Kieltenopetus nyt ja tulevaisuudessa -seminaarissa kuunneltiin ja kommentoitiin yliopistonopettaja Juha Jalkasen esitystä (kielten)opetuksen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä tvt:n näkökulmasta. Esitys alkoi termin monilukutaito pyörittelyllä, ja mietittiin kuinka kieltä käytetään koulussa ja muualla. Kielen käyttöä tutkittaessa täytyy ottaa huomioon monikielisyys, monikulttuurisuus ja monimediaisuus. Lisäksi Jalkanen kiinnitti huomiomme siihen tosiasiaan, että lukeminen ja kirjoittaminen ovat suuressa murroksessa; lukemiseksi käsitetään nykyisin erilaiset tavat päästä tiedon äärelle ja tulkita sitä, kun taas kirjoittaminen voi olla monipuolista sisällön tuottamista eri medioilla.
Vaikka opiskelijat monesti mielletään ns. diginatiiveiksi, monet heistä suosivat esimerkiksi sen perinteisen ruutuvihkon käyttöä ainakin uudemman teknologian rinnalla; opiskelijat tulisikin nähdä eräänlaisina hybrideinä, jotka sujuvasti vaihtavat eri medioista toiseen. Tässä yhteydessä on kuitenkin myös huomattava se, että opiskelijat eivät automaattisesti osaa etsiä tietoa eri medioista. Oppilaitoksissa tulisikin miettiä ohjataanko opiskelijoita tarpeeksi tiedonhaussa: mistä tietoa haetaan, miksi sitä haetaan, kuinka löytynyttä tietoa käsitellään ja miten sen luotettavuutta arvioidaan?
Jalkasen seminaarissa pureuduttiin myös opiskelija-arviointiin; tulisiko tulevaisuudessa siirtyä yksilön yksittäisen suorituksen arvioinnista ryhmän arviointiin? Perinteisesti lukio- ja yliopisto-opiskelu on ollut yksilökeskeistä puurtamista, vaikka työelämän tarpeisiin tarvittaisiin yhteistyökykyisiä osaajia. Onko vallalla jopa ollut ajatus siitä, että ryhmätyö on toisilta kopiointia? Vai olisiko sittenkin kyse elintärkeiden yhteistyötaitojen kehittämisestä?
Opettajien tulisi myös oppia joustavuutta: mikä on onnistumista, mikä epäonnistumista? Moninaistuvien medioiden maailmassa esimerkiksi tuntisuunnitelmaan saatta tulla yllättäviäkin muutoksia; kaiken pitäisi olla hetkessä muokattavissa ja muutettavissa.
Niina kuittaa tältä päivältä ja jää nälkäisenä odottamaan huomisen antia etenkin niiden kouriintuntuvampien ideoiden toivossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti